tiistai 30. heinäkuuta 2013

#1 Alku on aina vaikea..

Tämä blogi on seissut jo toista viikkoa ilman minkäänlaista päivitystä. Sain tehtyä tänne ulkoasun ja koodattua jotain pikku juttuja valmiiksi mutta en ole vielä saanut yhtään postausta kirjotettua vaikka kirjoteltavaa olis riittänyt. Koitan nyt tässä postauksessa sitten vähän esitellä tätä blogin ideaa ja kertoa vähän tulevaisuuden suunnitelmista tähden, eli Pyryn kanssa.


Sain idean tälle blogille joitakin viikkoja sitten kun ajattelin että olis kiva pitää päivä- ja treenikirjaa Pyrylle. Mietin kuitenkin että oon niin laiska että en jaksa kirjottaa sitä kovin pitkään joten mieleeni tuli että voisin perustaa blogin minne aina kirjottelisin koska blogin kirjottaminen on ollu mulle aina tärkee juttu ja sellanen mitä tykkään ja jaksan tehdä. Joskus aijemmin mulla oli jo blogi Pyrylle ja joku saattaa sen muistaakkin. Perustin sen sinä päivänä kun Pyry saapui meille eli vuoden 2011 jouluaattona. Jaksoin postailla sinne sillon tällöin mutta sillon Pyry oli vielä niin pieni että sen kanssa ei oikein juuri ollut tekemistä joten bloggaaminen jäi ja jossain vaiheessa poistin blogin.


Nyt tarkoituksena on aloittaa Pyryn kanssa ainakin agilityn treenaus sekä pieni näyttelytoiminta alkuun ihan match showlla. Paljon on mielessä myös kaikkia pieniä koulutuskikkoja ja muuta kivaa mistä sitten postailen tänne ja yritän tehä välillä jotain mielenkiintosia erikoispostauksiakin. Toiveita postausten suhteen saa ehdottomasti esittää eli kertokaa millasia juttuja tykkäisitte blogissa lukee, kommenttia vaan tulemaan! Ja muutenkin blogista saa antaa kommenttia, risuja ja ruusuja.

Koitan tehdä seuraavaa postausta mahdollisimman pian koska mulla ei oo nyt kuvia eikä mitään kun oon äidin mukana hänen työpaikallaan ja koitan tässä tylsyyden multihuipentumana kirjotella tätä postausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti